Sain tuossa hetki sitten mukavan puhelun Helmitalolta. Talon pystytys on jo huomenna eli hieman etuajassa viimeisestä arviosta. Hienoa, että aikataulua saadaan kirittyä.
Huomenna on tarkoitus pitää lomapäivä ja laitellaan kuvia sitten miten pystytys etenee :)
Näytetään tekstit, joissa on tunniste talopaketti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste talopaketti. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 14. marraskuuta 2012
maanantai 13. helmikuuta 2012
"Avaimet käteen" -ajatuksia
Ennen kuin meillä oli tontista tietoakaan, ajattelimme saavamme lähes avaimet käteen talon. Tarkoituksena oli itse tehdä pihahommia ja ulkomaalaukset. Tällöin ei ollut tietoakaan talopaketin toimittajasta. Aika nopeasti selvisi, että kyllä sitä pikkaisen enemmän joutuu tekemään. Tämä johtuu muutamasta asiasta. Ensinnäkin lisäkustannuksia on tullut toinen toisensa jälkeen, onneksi kokonaisbudjetti ei ole ylittynyt aivan älyttömästi. Toiseksi paalutuksen takia talotoimittajan perustukset eivät käy meidän tontille. Tämä tarkoittaa, että paalutukset, perustukset ja maanrakennustyöt pitää hankkia itse. Kyllähän nämä saa vaikka yhdestä paikkaa palveluna, mutta niissä tuppaa olemaan aika suuri hintalappu. Käytännössä on järkevää kilpailuttaa jokainen osa-alue erikseen. Tämän lisäksi pitää osata huomioida kaikenlaiset muut muuttuvat tekijät, kun perustamistapa muuttuu. Meille eteen on tullut mm. kaasutiiviin huoltoluukun hankinta ja asennus, radon-putken asennnus katolle, ontelolaatan alapuolisten viemärien sekä päävesijohdon asennus ja eristys. Kyllä näille varmasti tekijöitä löytyy, mutta huomioitavia asioita tulee koko ajan lisää. Enää ei puhuta avaimet käteen talosta :)
Helmitalot lupautuivat tekemään meille maanrakennustyöt talon osalta. Normaalisti ne on mahdollista saada heiltä vain vakioperustuksiin. Tämä on tietysti meille ihan hyvä juttu, kun on yksi asia vähemmän mietittävänä ja hintakin on ihan kilpailukykyinen.
Nyt aloitamme haalimaan erilaisia papereita rakennuslupaa varten. Näitä tuntuukin riittävän joka lähtöön. Onneksi meillä on osa jo olemassa kuten kaavalaskentakartta, pohjatutkimuslausunto, katuliittymälausunto, viemäri- ja vesijohtoliittymälausunto.
Vihdin kunnan rakennuslupahakemukseen tarvittavat liitteet löytyvät täältä.

lauantai 3. joulukuuta 2011
Helmitaloilla vierailu
Kävimme tänään Kylmäkoskella tutustumassa Helmitaloihin. Ja kyllä kannatti! Meillä oli tosi antoisa reissu. Näimme talotehtaan jossa seinäelementtejä tehdään sekä pääsimme tutustumaan eri valmiusasteessa oleviin Helmitalojen malleihin. Suuri ja iloinen yllätys oli, kun saimme kuulla, että Onnenhelmi mallia tehdään myös yksikerroksisena. Onnenhelmen pohjaan on lisätty kaksi makuuhuonetta. Voi tätä ilon päivää. Saimme siis toisenkin talomallin vertailuun Helmitaloilta. Ja oikeastaan Onnenhelmi oli meistä nyt paljon parempi avaramman keittiön takia. Oli kiva nähdä luonnossa mittasuhteita taloista. Oltiin molemmat ihan liekeissä :) Nyt alkaa taloprojekti polttelemaan. Uskomaton asiakaspalvelu Helmitaloilla. Todella asiakasystävällistä ja joustavaa. Jos haluat jotain muuttaa, maksat materiaalin hinnan erotuksen. Perusvalikoimakin näytti olevan hyvää, ei halvinta, muttei kalleinta.
Työn jälki kohteissa todella kiitettävällä tasolla, listatkin just eikä melkein. Vakavasti aloimme miettimään Helmitaloa meidän rakennuttajaksi. Vaihtoehtona siis Perhehelmi 118 ja Onnenhelmi 120. Ilta jatkuu piirustuksia tutkimalla punaviinin parissa.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)