Perjantaina laatoittaja saumasi loput laatat ja sai työnsä siltä osin valmiiksi. Hän tulee vielä laatoittamaan keittiön välitilat kunhan keittiön kalusteet on saatu paikoilleen.
Kävimme tänään viemässä yhden kuorman taas kaatikselle. Moranderin porukat olivat eristämässä alapohjan putkia, joten yksi asia tehtävistä töistä pois listoilta :) Huomenna käymme vähän siivoamassa paikkoja.
Muuttotarkastukseen on 12 päivää ja muuttoon 13 päivää. Paljon on vielä tehtävänä, mm. keittiön kalusteiden ja muiden kiintokalusteiden asennukset, lattian laminaatin laittaminen, sähkötöiden loppuunvienti, tehowatin asennus ja putkityöt, saunanlauteet, ovet, listat... Lista on pitkä, kun sitä oikein alkaa miettimään. Toisaalta raksalla on uuden vuoden jälkeen pyörinyt tekijöitä keskimäärin 2-4 henkilöä joka päivä. Vain katena päivänä on ollut yksi henkilö. Tämän lisäksi on käynyt ilp:n asentajat, takka-asentajat. Jos sama tahti jatkuu niin kyllä talo valmistuu ajallaan :) Toivotaan, että keittiön kalusteiden ja vaatekaappien asentajat tulevat heti alkuviikosta paikalle.
Päivitin kustannukset -sivun uuteen uskoon, jotta se olisi luettavampi.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Rakennuspalvelu Lasse Morander. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Rakennuspalvelu Lasse Morander. Näytä kaikki tekstit
lauantai 19. tammikuuta 2013
keskiviikko 16. tammikuuta 2013
Lattialaattoja
Tänään oli suihkuhuoneen ja kodinhoitohuoneen lattiat laatoitettu. Vessan seinät oli saanut saumauksen. Tuulikaapin laatoitus aloitetaan myös huomenna sekä huoneiden seiniin maalataan vielä tehostevärit ja maalaus on sitä myöden valmis. Sälekaihdin asentaja kävi mittaamassa meidän ikkunat. Sälekaihtimet tulee meille Kaihdin Lehtoselta. Muutto lähestyy kovaa vauhtia. Muuttotarkastus on alustavasti sovittu 31.1. Motivaatiokämppää pitäisi alkaa tyhjentämään ylimääräisestä romusta. Omiksen varastoon on viety jo tavaraa ja viedään pikku hiljaa lisää. Siellä vaan alkaa olemaan kaikkea kalustetta valmiiksi, jotka toivottavasti sadaan sieltä pian taloon sisään. Huomenna tulee Rakennuspalvelu Lasse Morander tekemään talon alle putkien eristykset. Alla kuvia:
| Khh ja pesuhuoneen laatoitettu lattia. Saumaus puuttuu. |
| Saumattua wc:n seinää |
| Raitakin näyttää yhtenäiseltä laatalta |
| Talon yläpohjaa. Villaa on riittävästi |
| Luukku talon alle. Ei ole suuri ei :) |
| Talon alapohja jossa putket menee |
| Luukku sijaitsee meillä vaatehuoneessa |
torstai 4. lokakuuta 2012
Autokatos valmis
Autokatos valmistui tänään, olemme erittäin tyytyväisiä työnjälkeen. Katoksesta tuli hienompi kuin osasimme kuvitellakaan. Rakennuspalvelu Lasse Morander miehineen teki todella hyvää jälkeä ja heitä voimme suositella varauksetta muillekin rakentajille. Homma toimi heti alusta lähtien ja asiakkaan toiveita kuunneltiin ja ennen kaikkea niitä kysyttiin, miten haluaisitte tämän ja tämän tehtäväksi.
Muutama juttu tietysti pitää vielä tehdä. Esimerkiksi sähköt, lamput asennetaan ensi viikolla. Lisäksi varasto pitää maalata sisäpuolelta, varastoon pitää tehdä hyllyt jne. Viikonlopuksi on pikku puuhasteltavaa siis tiedossa. Pohjamaalissa olevat valkoisten lautojen maalaus jätetään suosiolla ensi kevääksi.
Seuraavaksi odotellaan talopaketin tuloa, näillä näkymin talopaketti tulee lokakuun viimeisellä viikolla.

| Oikealla olevat liimapuupalkit maalataan valkoiseksi. Valkoiset laudat pohjamaalissa. |
| Ikkuna, tuuletussäleikkö paikallaan, sokkeli käsitelty tänään Yki Rouhepinnoitteella. |
| Pilari saanut rouhepinnoitteen. |
| Lähikuva sokkelista. |
sunnuntai 26. elokuuta 2012
Autokatoksen materiaalit
Tällä viikolla pyysimme tarjouksia autokatoksen materiaaleista. Kattoristikot ja kattotiilet oli jo aikaisemmin tilattu, mutta kyllä tuota listaa oli vielä jäljellä. Lasse laski meille tarvittavat määrät, jonka perusteella oli helppo pyytää tarjoukset. Kiitokset Lasselle vielä :)
Tarjoukset pyydettiin 8 eri rautakaupalta ja 7 vastausta lopulta tulikin. Kuten helposti oli arvattavissa, on jokaisella putiikilla joku juttu halvempaa kuin toisella. Kaikkia materiaaleja ei löytynyt ihan joka kaupasta, joten kokonaishintaan piti huomioida puuttuvat tuotteetkin, jotta kaikki tarjoukset olisivat keskenään vertailukelpoisia. Jonkinlainen excel-jumppa tästä tulikin... Tarjoukset liikkuivat n. 6500-7150 euron välillä.
Olimme varautuneet, että ostot jaettaisiin pariin paikkaan. Jatkoin neuvotteluita halvimman kokonaistarjouksen tehneen Rautia V. Leinon kanssa ja lopulta pääsimme sopimukseen kaikista tarjotuista materiaaleista. Paljon helpompaa näin, vaikka hieman halvemmaksi olisi tullut esim jakamalla ostot 2-3 paikkaan. Mutta se vaiva taas...
Ulkoverhoilu otetaan valmiiksi maalattuna, jääpähän yksi työvaihe pois ja kun syksykin on tulossa ja maalauskelejä voi olla hyvin niukasta autokatoksen valmistuttua. Meille tulee lopulta autokatoksen ulkoverhous vaakaan vaikka kuvissa se onkin piirretty pystyyn. Villanaulat ja ikkuna on vielä tilaamatta, kokonaishinnaksi tuli 6 050 eur. Jos huomioi kaikkien tarjousten halvimmat hinnat, päästäisiin kokonaisuudessaan vajaaseen 5 900 euroon. Tämä tarkoittaisi, että monia tarvikkeita pitäisi hakea itse tai sitten maksaa vielä ylimääräistä rahtia päälle, jolloin kokonaiskustannuksetkin nousevat.
Alla listaus meidän autokatoksen materiaaleista, toivottavasti tästä on muillekin jotain hyötyä :)

| 1. | Lattia | |
| EPS 120, paksuus 50mm | 16m2 | |
| EPS 120, paksuus 100mm | 16m2 | |
| Finnfoam 50mm | 12m2 | |
| Harjateräsverkko, T10-150 | 19m2 | |
| Harjateräs, T8 | 130jm | |
| Villanaulat 250mm (EPS:n kannakointi raudoitukseen) | 60kpl | |
| Sidontalanka | 5kg (1 nippu) | |
| 2. | Runko | |
| Sokkelikaista (bitumi), leveys 150mm | 30jm | |
| Kiila-ankkuri 8x110 | 30kpl | |
| Puutavara 48x98, pituus 5400mm | 52kpl | |
| Puutavara 48x198, pituus 5400mm | 3kpl | |
| LP115x115, pituus 3000mm | 3kpl | |
| LP115x225, pituus 6500mm (GL24h) | 1kpl | |
| Tuulensuojakipsilevy 9mm | 75m2 | |
| Ulkokoolaus 32x100 | 150jm | |
| Ulkokoolaus ja reevauslaudat 22x100 | 200jm | |
| Kulmarauta 90x90x65x2,5 | 22kpl | |
| Naulauslevy 100x250 | 2kpl | |
| Ankkurinaula 40x4 | 250kpl | |
| Konenaula 90mm, sinkitty (34-ast.) | 1 laatikko | |
| Konenaula 75mm, sinkitty (34-ast.) | 1 laatikko | |
| Ruuvit 3,8x35 (tuulensuojan kiinnitykseen) | 1800 kpl | |
| Yleisruuvi 6x120 | 1 laatikko | |
| Yleisruuvi 5x90 | 1 laatikko | |
| Mineraalivillakaista 100mm leveä | 1 rulla | |
| 3. | Katto | |
| Puutavara 48x123 | 70jm | |
| Tuentalaudat 22x100 | 150jm | |
| Rimat 22x50 | 170jm | |
| Ruoteet 48x48 | 300jm | |
| Palovilla 50mm | 6,0m2 | |
| 4. | Ulkoverhous | |
| Räystäsaluslaudat 20x120 | 650jm | |
| Otsalaudat 20x145 | 100jm | |
| Julkisivupaneli 23x120, väri 547X (pohja+pinta) | 111m2 | |
| 5. | Sisätavarat | |
| Tuulenohjain (kattotuolijako k900) | 6kpl | |
| Mineraalivilla 150mm, leveys 865mm | 40m2 | |
| Mineraalivilla 100mm, leveys 565mm | 49m2 | |
| Mineraalivilla 50mm, leveys 50mm | 49m2 | |
| Höyrynsulkumuovi | 1rll | |
| Puutavara 48x48 | 120jm | |
| Kipsilevy 13mm | 90m2 | |
| 6. | Ovi ja ikkuna | |
| Varaston ovi 10x21 oik. valkoinen (U<1 W/m2k) | 1kpl | |
| Varaston ikkuna 9x6 valkoinen (U<1 W/m2k) | 1kpl | |
perjantai 17. elokuuta 2012
Autokatoksen kattoristikot ja tiilet tilattu
Rakennuksella ei ole tapahtunut mitään erikoista tässä viime aikoina. Lattivalu on kyllä käyty hiomassa ja talopaketin pitäisi tulla syyskuun loppupuolella. Tänään kävimme viemässä yhden kuorman rakennusjätettä kaatikselle.
Autokatoksen rakentaminen alkaa näillä näkymin viikolla 37. Autokatoksen rakentaa meille Rakennuspalvelu Lasse Morander Oy. Lasse kävi eilen meillä juttelemassa aikatauluista ja materiaalistauksista.
Autokatokseen liittyen pyysin tarjouksen kattorististikoista 24 toimittajalta. Vähän ehkä ylimitoitettu määrä, mutta helppohan noita on yhdellä s-postilla kysellä. 16 vaivautui vastaamaan tarjouspyyntöön. Harjaristikoita tarvitaan 11 kpl ja hinnat liikkuivat rahteineen vajaasta 1 100 eurosta lähes 1 800 euroon. Kattoristikkotoimittajaksi valittiin SEPA Oy. Kattoristikoiden toimitus on viikolla 36. Myös aikaisemmin tehty kattotiilitarjous maksettiin tänään ja niiden toimitus on viikolla 36.

maanantai 30. heinäkuuta 2012
Lomakuulumisia
Toinen osa kesälomasta alkoi tänään, matkasimme perjantaina Katinkultaan ja ainakin ilmat ovat hellineet... hellettä on :)
Helmitalojen Minna palasi tänään lomilta ja Tarja kärppänä soitteli hänelle aamulla. Tällä viikolla pitäisi saada autokatoksen rakennekuvat. Tuossa ennen lomia sovimme, että Rakennuspalvelu Lasse Morander rakentaa meille autokatoksen ja varaston. Lasse soittelikin tänään kuvien perään, jotta materiaalit saadaan tilattua ajoissa, lähinnä nyt kattoristikoiden toimitusaikojen takia. Kun kuvat saapuvat niin vuorossa on materiaalien kilpailutus... Autokatos rakennetaan luultavammin syyskuussa.
Pyydetty myös, että Helmitalot täyttävät Fortumin asiakastietolomakkeen, jotta tontille saadaan sähköt. Tämän lisäksi sähköpiirustukset, jotta voimme alustavasti miettiä mahdollisia lisäpistorasioita.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)