perjantai 30. marraskuuta 2012

Villan puhallus

Edellisessä postauksessa kerroimme, että lämmöt olisi päällä. Näin ei ollut vaan sisällä oleva tötterö kierrättää ilmaa. No tänään Helmitalolaiset kävivät puhaltamassa villaa yläpohjaan ja nyt on lämmötkin päällä :) Mahdollisesti ensi viikolla sisätimpuri tulisi tekemään väliseiniä.

Kävimme tänään tekemässä lumitöitä ja ainakin vielä pääsimme vähällä. Tosin nyt on sellainen lumipyry, että varmasti lumitöitä saa tehdä alvariinsa. Huomenna pitäisi käydä viemässä yksi peräkärryllinen rakennusjätettä kaatikselle ja täyttää sen jälkeen lasti käsiteltyä puuta seuraavaan keikkaa varten.

Nyt lämpimiä glögihetkiä!

keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Terassi valmis ja lämmöt päällä

Tänään menin talolle töiden jälkeen ja siellä oli hiljaista. Etuterassi oli valmistunut ja voi kun näytti jo niin valmiilta koko talo :) Illalla käytiin vielä peittelemässä puutavaraa pressujen alle ja siivottiin muutama kalikka pihasta. Käytiin sisällä ja todettiin, että siellä oli lämmitys laitettu päälle ja joku tötterö meni ilmastointi putkea pitkin ulos. Saunan ikkuna oli jätetty auki. Ilma oli kuiva ja lämmin. Lattiakin näytti kuivuneen eikä missään ollut enää vettä näkyvissä. Sisältä ei valitettavasti saatu kuvia, kun oli niin pimeää. Viikonloppuna kuvataan sitten päivänvalossa lisää. Alla kuvamateriaalia:





tiistai 27. marraskuuta 2012

Talossa ovet

Tänään talolle oli ilmestynyt ovet. Räystäslaudoitus on myös tehty valmiiksi. Ulkotimpurit tekivät vielä myöhään illalla etuterassin kehikon ja huomenna varmaan siihen ilmestyy jo terassi. Siivottiin piha laudanjämistä jota tuntuu riittävän. Autokatokseen on kasattu kaikki puutavara, sillä huomiseksi on luvattu lunta tänne eteläänkin. Katoksesta sitten kasataan peräkärryyn ja viedään kaatopaikalle kaikki turha puu. Nyt odottaa jo täysi peräkärry rakennusjätettä vietäväksi. Alla kuvia:

Ovi paikoillaan ja terassin kehikko
Räystäslaudoitus valmis
Siivottu piha
Jätelautaa odottamassa kaatopaikalle pääsyä
Ylijäämä puuta

maanantai 26. marraskuuta 2012

Raksalla käy tohina

Tänään raksalla kävi vilske ja töissä oli sekä ulko- että sisätimpurit. Ulkotimpurit viimeistelivät ulkoverhousta ja jatkavat vielä huomenna viimeistelyä sekä tekevät ulkoterassin. Sisätimpurit olivat laittaneet sisäkattoon höyrynsulkumuovin ja tekivät harvalaudoitusta, kun lähdimme äsken raksalta kotia päin. Huomenna tulevat asentamaan vielä ovet paikoilleen. Tämän jälkeen lähiaikoina on vuorossa villan puhallus yläpohjaan, jonka jälkeen taloon saadaan lämmöt päälle. Muutamassa päivässä raksalla on tapahtunut paljon ja huomenna meillä on vuorossa siivousilta ennenkuin ennustetut lumisateet tulevat ja peittävät maan sekä laudat.

Kuva iltahämärässä etupihalta, talo saanut verhoilun kauttaaltaan
Sisäkaton höyrynsulku ja harvalaudoitus

lauantai 24. marraskuuta 2012

kattotiilet paikoillaan

Meille oli eilisen aikana laitettu kattotiilet paikoilleen. Tänään oli siivouspäivä ja saatiin taas peräkärryyn paljon roskaa vietäväksi kaatopaikalle. Maalattiin tänään myös talon räystäslaudat. Oli helpompi tehdä nyt, sillä kun räystäät laitetaan paikoilleen, homma on aikamoista maalin töpöttelyä pieniin rakoihin. Alla muutama kuva:

Kattotiilet paikoillaan
Räystäiden maalausta
Hyvältä näyttää

perjantai 23. marraskuuta 2012

Kattoa ja ilmastointia

Tänään on tullut vuosi täyteen siitä kun aloimme blogia kirjoittaa, eli silloin saimme tiedon, että olemme  voittaneet tontin arvonnassa! Kylläpä aika rientää :)

Tänään tontilla oli käynyt ilmastointimies ja ulkotimpurit olivat myöskin hommissa. Katolle oli nosteltu kattotiiliä. Takapuolella on jo 1/3 kattotiilistä paikallaan. Hommat jatkuvat talolla näköjään iltamyöhään tänäänkin :) Alla muutama kuva talolta:

Ilmastointiputkia
Kattotiiliä nosteltu katolle

torstai 22. marraskuuta 2012

Katon ruodelaudoitus

Talon pystytyksen jälkeen sokkeli on käsitelty uudestaan ja nyt pinta näyttäisi hyvältä, kun pinta on kerinnyt kuivaa. Myös autokatoksen varaston ikkuna- ja oven kynnyspelti on käyty laittamassa paikoilleen.

Sokkeli käsitelty Yki Rouhepinnoitteella
Tänään ulkotimpurit ovat käyneet laittamassa katolle ruodelaudoituksen. Timpurit tekivät pitkän päivän ja kävimme illalla kuvaamassa pari kuvaa. Myös etukuisti alkaa hahmottua, kun pilarit on laitettu paikoilleen. Työt jatkuvat huomenna ja ilmastointiputkien asennuskin pitäisi olla lähiaikoina.




torstai 15. marraskuuta 2012

Talon pystytys

Aamu aukeni sateisissa merkeissä. Pari tuntia vettä tuli enemmänkin, mutta tästä ei ollut suurempaa haittaa talon pystytyksessä. Itse kömmin tontille puoli kahdeksan aikaan ja tällöin oli ensimmäisen seinäelementin nosto menossa.

Ensimmäinen elementti
Seinelementit olivat kontissa, mistä ne nostettiin yksitellen paikoilleen. Seinän päällä oli muovit, jotta sade ei pääse kastelemaan sisäseiniä.


Lisää seiniä
Takapihalta katsottuna.
Hieman yli yhdeksän kaikki seinät olivat paikoillaan.

Viimeinen seinä
Kattoristikoiden laitto paikalleen
Kattoristikot ja päädyt paikallaan
Tältä se nyt näyttää tässä vaiheessa, meidän Helmitalo - Onnenhelmi 135. Vielä on pitkä matka valmistumiseen, mutta tämä oli suuri askel ja mukava vaihe rakennusprojektissa. Sitä täytynee juhlistaa viikonloppuna :)

Aluskate laitettu
Kuva sisältä

keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Talopaketin pystytys huomenna

Sain tuossa hetki sitten mukavan puhelun Helmitalolta. Talon pystytys on jo huomenna eli hieman etuajassa viimeisestä arviosta. Hienoa, että aikataulua saadaan kirittyä.

Huomenna on tarkoitus pitää lomapäivä ja laitellaan kuvia sitten miten pystytys etenee :)


tiistai 13. marraskuuta 2012

Talopaketin toimitus lähestyy

Nyt alkaa talopaketin toimitus lähestyä. Saatiin viime viikolla sähköpostiin viestiä Viialan rakennustarvikkeesta meidän sisustusmateriaaleista. Vielä hieman muokattiin niin, että jätettiin naulakot ja vessapaperitelineet pois ja ostetaan ne itse. Tarvitaan kuitenkin enemmän naulakoita kun vakiotoimituksessa ja ostetaan joka puolelle samanlaiset :) Helmitalojen perusvalikoimaan kuuluu perusnaulakot valkoisena tai kromisena. Minä ehkä haluaisin harjatun teräksen väriset...Mene ja tiedä.

Tänään tuli sähköpiirustukset omilla muutoksilla. Meille tuli kahdeksan lisäystä (pistorasioita ja yksi kaiutinkaapelipistoke) sekä yksi muutos etukuistin pistorasian paikkaan. Kiitoksena täytyy todeta, että Helmitalojen perusvalikoimaan kuuluu yllättävän paljon pistorasioita verrattuna joidenkin toimittajien rasiamäärään. Vielä mietitään otetaanko tuonne takaterassille kaiutinpiuhojen paikat...
Tällä viikolla lupasivat tulla tekemään autokatoksen pellitykset ja talon sokkelin korjaukset kuntoon. Sitten puuttuu enää talo! :D

maanantai 5. marraskuuta 2012

Aikataulua, odottavan aika on pitkä

Soittelin tänään Helmitaloille ja selvisi, että tällä viikolla aloittavat tekemään talon seinäelementtejä. Seinien pystytys on viikolla 47. Tätä jäädään nyt hartaasti odottamaan... Jotta aikataulussa pysyttäisiin on sisätöihin aikaa tämän jälkeen vajaa 10 viikkoa.