tiistai 27. marraskuuta 2012

Talossa ovet

Tänään talolle oli ilmestynyt ovet. Räystäslaudoitus on myös tehty valmiiksi. Ulkotimpurit tekivät vielä myöhään illalla etuterassin kehikon ja huomenna varmaan siihen ilmestyy jo terassi. Siivottiin piha laudanjämistä jota tuntuu riittävän. Autokatokseen on kasattu kaikki puutavara, sillä huomiseksi on luvattu lunta tänne eteläänkin. Katoksesta sitten kasataan peräkärryyn ja viedään kaatopaikalle kaikki turha puu. Nyt odottaa jo täysi peräkärry rakennusjätettä vietäväksi. Alla kuvia:

Ovi paikoillaan ja terassin kehikko
Räystäslaudoitus valmis
Siivottu piha
Jätelautaa odottamassa kaatopaikalle pääsyä
Ylijäämä puuta

2 kommenttia:

  1. Mukava seurailla remonttinne kulkua. Kuinka kauan projektiin on jo kulunut aikaa? Mielenkiinnosta vaan kyselen kun aikoinaan omaa taloani rakentaessa aikaa meni paljon enemmän projektiin kun oli aiemmin suunniteltu..

    VastaaPoista
  2. Vuosi sitten saatiin ilmoitus tontista. Alusta saakka on ollut selvää, että talopakettikaupoista menee vuosi. No tuo vuosi lähenee kovaa vauhtia ja aika näyttää onko talo valmis ajallaan tammikuun lopussa. Odottavan aika on toki pitkä ja vielä pidempi silloin, kun raksalla ei tapahdu mitään :)

    VastaaPoista