maanantai 13. helmikuuta 2012

"Avaimet käteen" -ajatuksia

Ennen kuin meillä oli tontista tietoakaan, ajattelimme saavamme lähes avaimet käteen talon. Tarkoituksena oli itse tehdä pihahommia ja ulkomaalaukset. Tällöin ei ollut tietoakaan talopaketin toimittajasta. Aika nopeasti selvisi, että kyllä sitä pikkaisen enemmän joutuu tekemään. Tämä johtuu muutamasta asiasta. Ensinnäkin lisäkustannuksia on tullut toinen toisensa jälkeen, onneksi kokonaisbudjetti ei ole ylittynyt aivan älyttömästi. Toiseksi paalutuksen takia talotoimittajan perustukset eivät käy meidän tontille. Tämä tarkoittaa, että paalutukset, perustukset ja maanrakennustyöt pitää hankkia itse. Kyllähän nämä saa vaikka yhdestä paikkaa palveluna, mutta niissä tuppaa olemaan aika suuri hintalappu. Käytännössä on järkevää kilpailuttaa jokainen osa-alue erikseen. Tämän lisäksi pitää osata huomioida kaikenlaiset muut muuttuvat tekijät, kun perustamistapa muuttuu. Meille eteen on tullut mm. kaasutiiviin huoltoluukun hankinta ja asennus, radon-putken asennnus katolle, ontelolaatan alapuolisten viemärien sekä päävesijohdon asennus ja eristys. Kyllä näille varmasti tekijöitä löytyy, mutta huomioitavia asioita tulee koko ajan lisää. Enää ei puhuta avaimet käteen talosta :)

Helmitalot lupautuivat tekemään meille maanrakennustyöt talon osalta. Normaalisti ne on mahdollista saada heiltä vain vakioperustuksiin. Tämä on tietysti meille ihan hyvä juttu, kun on yksi asia vähemmän mietittävänä ja hintakin on ihan kilpailukykyinen.

Nyt aloitamme haalimaan erilaisia papereita rakennuslupaa varten. Näitä tuntuukin riittävän joka lähtöön. Onneksi meillä on osa jo olemassa kuten kaavalaskentakartta, pohjatutkimuslausunto, katuliittymälausunto, viemäri- ja vesijohtoliittymälausunto.

Vihdin kunnan rakennuslupahakemukseen tarvittavat liitteet löytyvät täältä.

1 kommentti:

  1. Minullekin tuli ihan uutena tietona tuo, että näköjään nykyisin tuo radonputkistokin sitten vaaditaan uudistaloihin aina? Tai vaihtoehtoisesti selvitys, miten radontorjunnasta on huolehdittu? Olipas tällainen minullekin iso yllätys, että meininki on nykyään näin tiukaksi mennyt, siis eihän 1990/2000 vuosina ja sitä vanhemmissa taloissakaan mitään radon putkistoja ole, enkä muista/tiedä, että esim. Vantaalla tehdyissä mittauksissakaan olisi juurikaan mitään löydetty, vaikka mittauksia tehtiin jokin aika takaperin jonkun kampanjan aikana aika runsaastikin.

    Mutta pakko nämä uudet säännökset vaan on uskoa, kun kerran STUK:n sivuilla näin sanotaan: "Paksut täyttösora-ainekset voivat näin kasvattaa myös savimaalle rakennettavan pientalon sisäilman
    radonpitoisuuden yli enimmäisarvon 200 Bq/m3."

    http://www.stuk.fi/sateilytietoa/sateily_ymparistossa/radon/uudisrakentaminen/fi_FI/maa_ja_materiaalit/

    Tätä en olisi uskonut, ja jos eilen olisi minulta asiasta kysytty, olisin pitänyt saviseen peltoon asennettavia radon putkia ihan hölmön hommana. Mutta täytyy näköjään muuttaa mielipidettä.

    Kaikkea sitä oppii ja kuulee kun vanhaksi elää.

    VastaaPoista