Aika nopeasti saitte asunnon kaupaksi, noin kuukaudessa, vai kuinka? Aika hyvin, kun ottaa huomioon millainen suhdanne nyt on menossa. Kävikö näytöillä paljon väkeä?
Me taas odotellaan vastausta yhdestä asumisoikeusasunnosta ihan tästä muutaman sadan metrin päästä. Jos saadaan se, laitetaan oma asunto myyntiin vasta sitten. Jos tästä tärppää, ei tulisi kovin paljon häiriötä muksujen koulun käyntiin, koulumatkat jopa lyhenisi molemmilla noin 200 metrillä.
Joulukuussa oli pari näyttöä ja kieltämättä ei ollut paras mahdollinen ajankohta myyntiin. Mitään isoa kävijäryntäystä ei tullut koko aikana. Osassa näytöistä ei ollut kävijöitä ollenkaan. Viime viikolla oli pari yksityisnäyttöä, uudet kuvat ja pieni hinnantiputus saattoivat vaikuttaa asiaan. Viikonloppuna oli sitten tiukat hetket, kun oli kahdelta ehdokkaalta samansuuruiset tarjoukset. Kumpikaan ei lähtenyt nostamaan tarjoustaan. Asunto näytti jo menevän toiselle ehdokkaalle, mutta viime metreillä ostaja vaihtui meille parempien ehtojen takia (vapautuminen, kertakauppa). Olemme tyytyväisiä, kun pääsimme hintatavoitteeseen.
Onnea asuntokaupoista! Me saatiin Nummelan keskustasta rivitaloasunto kahdessa kuukaudessa itse myytyä viime syksynä vaikka silloin oli vielä huono aika myydä kun toitotettiin joka tuutista ettei nyt kannata vaihtaa asuntoa kun tulee lamaa jne. Kaupanteko kävi myös äkkiä kun ostaja oli nopeasti valmis tekemään kaupat. :)
Aika nopeasti saitte asunnon kaupaksi, noin kuukaudessa, vai kuinka? Aika hyvin, kun ottaa huomioon millainen suhdanne nyt on menossa. Kävikö näytöillä paljon väkeä?
VastaaPoistaMe taas odotellaan vastausta yhdestä asumisoikeusasunnosta ihan tästä muutaman sadan metrin päästä. Jos saadaan se, laitetaan oma asunto myyntiin vasta sitten. Jos tästä tärppää, ei tulisi kovin paljon häiriötä muksujen koulun käyntiin, koulumatkat jopa lyhenisi molemmilla noin 200 metrillä.
Joulukuussa oli pari näyttöä ja kieltämättä ei ollut paras mahdollinen ajankohta myyntiin. Mitään isoa kävijäryntäystä ei tullut koko aikana. Osassa näytöistä ei ollut kävijöitä ollenkaan. Viime viikolla oli pari yksityisnäyttöä, uudet kuvat ja pieni hinnantiputus saattoivat vaikuttaa asiaan. Viikonloppuna oli sitten tiukat hetket, kun oli kahdelta ehdokkaalta samansuuruiset tarjoukset. Kumpikaan ei lähtenyt nostamaan tarjoustaan. Asunto näytti jo menevän toiselle ehdokkaalle, mutta viime metreillä ostaja vaihtui meille parempien ehtojen takia (vapautuminen, kertakauppa). Olemme tyytyväisiä, kun pääsimme hintatavoitteeseen.
PoistaOnnea asuntokaupoista! Me saatiin Nummelan keskustasta rivitaloasunto kahdessa kuukaudessa itse myytyä viime syksynä vaikka silloin oli vielä huono aika myydä kun toitotettiin joka tuutista ettei nyt kannata vaihtaa asuntoa kun tulee lamaa jne. Kaupanteko kävi myös äkkiä kun ostaja oli nopeasti valmis tekemään kaupat. :)
VastaaPoista