sunnuntai 21. lokakuuta 2012

siivoilua ja raksailua

Viikonloppuna ollaan tehty roskakatosta. Sami teki oven sillä aikaa kun minä olin nuorison kanssa vaateostoksilla. Kun saavuin tontille laitettiin huopakate paikoilleen. Lattia ja maalaus enää puuttuu. Tänään ei päässyt maalaamaan kun satoi vettä. Yritettiin ottaa talon sokkelin ympäriltä muovit pois, mutta sieltä paljastui yllätys. Yki rouhepinnoite oli paikka paikoin märkä ja valunut, ja joissain kohti sitä ei ollut ollenkaan. Suurin osa onneksi oli kuivunut hyvin. Jätettiin muovit paikoilleen, kun vettäkin satoi. Tulisi edes muuutama sateeton päivä, että sokkeli saisi kuivua rauhassa. Siivottiin muutenkin tontti roinasta, kun ensi viikolla saapuu talon kattotuolit ja sitten seuraavalla viikolla talopaketti. Mahtuu sitten koneiden kanssa rellestämään :) Perjantaina tilasin meille polttopuuta ja ne saapuu huomenna tontille. Täytyy käydä ne vajaan nostelemassa. On sitten talvella heti takkapuut valmiina, kun muutto koittaa. Tänään juuri mietittiin, että on se hyvä, että meillä alkaa olla piharakennukset kunnossa. Ensi kesänä ei sitten tarvitse niitä lautakasoja katsella pitkin pihaa. Kun olisi tarkoitus se pihakin laittaa. Sami osti meille raksaimurin ja tänään imuroin sillä meidän varaston. Tulipa siistiä. Alla hieman kuvia viikonlopulta:

Sokkeli saanut hieman sadetta
Pientä maalausta vielä 
Autokatoksessa sähköt

sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Roskakatos

Viikonloppuna on askarreltu roskakatosta. Saatiin sekin kasaan autokatoksen ylijäämälaudoista ja vielä sitä jäikin. Saan sitten myös kukkalaatikoita sävy sävyyn talon kanssa :) Roskakatokseen tehdään vielä ovi, lattia ja laitetaan huopakate. Tontilla kävi myös sähkäri aloittelemassa autokatoksen valaisinten asennusta ja tänään myös talon sokkeli sai Yki rouhepinnoitteen. Alla kuvia viikonlopulta:

Takaseinää


Seinät pystyssä


Nurkkalaudat

Roskakatos paikoillaan

lauantai 13. lokakuuta 2012

Kodinkoneet

Tilattiin tänään kodinkoneet Rakentaja.fi jäsentukusta. Kaikki kodinkoneet on Whirlpoolin. Mietittiin näitä valintoja jonkin aikaa. Mistä ominaisuuksista halutaan maksaa, väri ja energialuokka. Päädyttiin lopulta valkoisiin. Olen töissä todennut, että rosterin värinen jääkaapinovi on täynnä sormenjälkiä vaikka kuinka pyyhkisi :) Meillä keittiössä häärii pääasiassa minä, siksi minulla oli suuri sananvalta kodinkoneiden toimintoihin. Ja tässäpä näitä mietteitä: Halusin liesituulettimen jonka saa ikäänkuin pois tieltä kun ei laiteta ruokaa. Olen niin monta kertaa kolauttanut pääni liesituulettimen reunaan, siksi tuollainen ulosvedettävä malli. Jospa nyt olisi hieman sirompi. Astianpesukoneeseen halusin aterimille oman hyllyn. Vanhassa koneessa oli sellanen kori johon aterimet laitettiin pystyyn ja usein lusikat olivat päällekkäin ja arvatenkin likaisia välistä. Astianpesukoneen energialuokka A++ ja hiljainen äänitaso (43db). Induktiotaso valittiin miehen toiveesta. Saadaan vesikin kiehumaan pikaisesti. Tähän asti onkin keitelty ihan perus lattialiesillä. Uusi tuttavuus siis tämä induktio meille. Ainoa kriteerini liedelle oli, että nuo hipaisukytkimet sitten kanssa toimii niin, ettei tarvitse hinkata sormenpää verillä, että liesi käynnistyy (kokemusta sellaisestakin hipaisukytkin hellasta on jollain työpaikalla, eipä tarvinnut kauaa sillä keitellä). Teho 7.2 Kw. Pakastin haluttiin tällainen kaappimalli. Ollut ennenkin meidän käytössä hyvä ja aina täynnä :) Energialuokka A+. Jääkaappiin haluttiin erityisesti pullohylly. Ollut tosi kätevä meidän käytössä ennenkin. Energialuokka A+. Uunissa minulla oli kriteereinä kiertoilma ja se, että uunin nupit saa painettua sisään. On tullut noita lattialieden nuppeja jonkin verran jynssättyä ja ei todellakaan ole mielipuuhaa! Mikro haluttiin ihan tavallinen ilman mitään ylimääräisiä toimintoja. Meillä sitä käytetään vain sulatukseen ja lämmittämiseen. Kaupan päälle saatiin induktioliedelle sopiva kattilasarja (arvo 199 eur). Tässä meidän valinnat (kuvat rakentaja.fi):


ADPU 8783 Astianpesukone 

Induktiotaso ACM 804/BA


AKZ 245 Monitoimiuuni

AKR 643 Ulosvedettävä liesituuletin

Pakastin WVE1883 NF


Jääkaappi WME 1887 DFC

MWD 240 Mikroaaltouuni

maanantai 8. lokakuuta 2012

Onnenhelmi 135 havainnekuva

Kävin tuossa Helmitalon sivuilla ja ne olivat uudistuneet. Kopioin sieltä pari kuvaa tänne, koska aikaisemmin meidän talopaketista ei ollut havainnekuvia. Paljon paremmaltahan nuo web-sivut nyt näyttävät kuin aikaisemmin.

Nämä kuvat antavat suuntaa talon ulkonäöstä. Muutamia muutoksia on näihin kuviin verrattuna.

  • kokonaan vaakaverhous
  • ikkunoiden karmit ovat suoraviivaisemmat, rakennusvalvonta ei hyväksynyt alkuperäisiä vaan ne pitää olla modernimmat
  • sisäänkäynti on vasemmasta reunasta kuistia
  • päätyyn eikä etupuolelle ei tule lisäkuistia
  • ovi on siirretty olohuoneesta keittiöön ja siitä on uloskäynti takapihalle, jonne rakennamme terassin


Onnenhelmi 135 (kuva helmitalo.net)

Onnenhelmi 135 pohjapiirros (kuva helmitalo.net)

Tarkemmat tiedot löytyvät: http://www.helmitalo.net/talomallisto/onnenhelmi-135

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Varaston viimeistely

Viikonloppu on mennyt tehdessä varastoa muuttokuntoon :) Lauantaina maalattiin varaston seinät. Tänään on tehty varaston hyllyt. Meillä jäi autokatoksen materiaaleista niin paljon ylijäämälautaa, että Sami rakensi hyllyt niistä. Lisäksi autokatoksen liimapuupalkit on nyt maalattu kertaalleen. On sitten joku suoja päällä, ettei homehdu. Onneksi sattui aurinkoinen viikonloppu. Ensi viikolla saadaan varastoon lukko ja sitten voidaan kantaa tavaraa säilöön. Sähkömies tulee myös asentamaan valaisimet ja sähköt. Alla muutama kuva viikonlopulta.

Varasto maalattu

Pihaa siistitty

Varaston hyllyt

Autokatoksen pilarit maalattu

torstai 4. lokakuuta 2012

Autokatos valmis

Autokatos valmistui tänään, olemme erittäin tyytyväisiä työnjälkeen. Katoksesta tuli hienompi kuin osasimme kuvitellakaan. Rakennuspalvelu Lasse Morander miehineen teki todella hyvää jälkeä ja heitä voimme suositella varauksetta muillekin rakentajille. Homma toimi heti alusta lähtien ja asiakkaan toiveita kuunneltiin ja ennen kaikkea niitä kysyttiin, miten haluaisitte tämän ja tämän tehtäväksi.

Muutama juttu tietysti pitää vielä tehdä. Esimerkiksi sähköt, lamput asennetaan ensi viikolla. Lisäksi varasto pitää maalata sisäpuolelta, varastoon pitää tehdä hyllyt jne. Viikonlopuksi on pikku puuhasteltavaa siis tiedossa. Pohjamaalissa olevat valkoisten lautojen maalaus jätetään suosiolla ensi kevääksi.

Seuraavaksi odotellaan talopaketin tuloa, näillä näkymin talopaketti tulee lokakuun viimeisellä viikolla.

Oikealla olevat liimapuupalkit maalataan valkoiseksi. Valkoiset laudat pohjamaalissa.
Ikkuna, tuuletussäleikkö paikallaan, sokkeli käsitelty tänään Yki Rouhepinnoitteella.
Pilari saanut rouhepinnoitteen.
Lähikuva sokkelista.

tiistai 2. lokakuuta 2012

Autokatos tällä viikolla valmis

Tänään oli taas autokatos edistynyt. Lisäksi talon ja autokatoksen sokkeli oli tasoitettu ja kohta niihin tulee päälle Yki rouhepinnoite. Värisävyksi valitsimme Tikkurilan puutalojen sävyn 565X. Autokatos pitäisi olla valmis tällä viikolla. Hyvää jälkeä on miehet tehneet. Viikonloppuna ajateltiin maalata varasto. Ensi viikolla pääsee sähkömiehet asentamaan valaisimia ja pihakeskusta. Taloon.comista tilatut tavarat saapuivat tänään sitten voidaankin viedä tavaraa varastoon. Tällä hetkellä meillä on motivaatiokämpässä kaksi varastoa jotka molemmat pursuaa tavaraa. Alla muutama kuva edistymisestä.

Sokkelin väri Yki rouhepinnoitteella (kuva tikkurila.fi)

Katoksen katto puoliksi verhoiltu

Ränni asennettu

Varaston levytys edistyy

Harjatiilet paikoillaan

Tasoitettua sokkelia

Kohta valmista!