keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Pihatöitä riittää

Tovi kulunut viime päivityksestä. Ollaan oltu niin sanotusti ihan pihalla :) Piha on tasoiteltu tasaiseksi, terassi on valmistunut (aita puuttuu), istutusalueita on muodostunut, nurmikko on kylvetty ja huomenna saadaan pihakiveyttäjä tekemään pihakiveystä. Kesäkuun toisella viikolla tulee asfaltti. Loma alkoi tämän viikon alussa ja ihanaa kun saa tehdä omaan tahtiin hommia. Kävi töiden jälkeen melko raskaaksi huhkia vielä pihalla iltaisin... Säät ovat suosineet meitä. Nahkakin paloi pihalla touhutessa. Toivon välillä sadetta että istutuksia ei tarvitsisi niin kauheasti kastella. Ihan kiva loma ollut tähän mennessä, katsotaan kuinka on mieli muuttunut loppulomasta ;) Kuvia pihasta:
Mullan seulonta
Kärryllinen taimia
Seulottua multaa
Hedelmät ja marjat hevosenkengässä
Terassin tekoa 
Terassi valmis, aita puuttuu
Terassin aita on tuottanut meille päänvaivaa. Ollaan mietitty minkälainen olisi kiva. Samanlainen kuin etuterassilla, köyttä tuohon puiden väliin vai lautaa sittenkin? Mutta miten aseteltuna? Katsotaan minkälainen saadaan aikaan. Tällä hetkellä mietinnässä on jos terassin öljyäisi harmaan sävyiseksi. Silloinhan jos aitaan tulisi lautaa noiden tolppien väliin ne voisi käsitellä saman väriseksi kuin terassin ja tolpat jäisi valkoiseksi. Ei ehkä huono sekään. Köysi taas on ehkä tylsän väristä....

1 kommentti:

  1. Look at the way my friend Wesley Virgin's autobiography starts with this shocking and controversial video.

    You see, Wesley was in the military-and soon after leaving-he discovered hidden, "self mind control" tactics that the government and others used to obtain whatever they want.

    THESE are the exact same tactics tons of celebrities (notably those who "became famous out of nothing") and elite business people used to become rich and famous.

    You probably know how you only use 10% of your brain.

    Mostly, that's because most of your brainpower is UNTAPPED.

    Maybe this conversation has even occurred INSIDE your very own brain... as it did in my good friend Wesley Virgin's brain around 7 years back, while driving an unregistered, garbage bucket of a car with a suspended driver's license and $3.20 in his pocket.

    "I'm very fed up with living check to check! When will I finally make it?"

    You've taken part in those types of questions, ain't it right?

    Your success story is waiting to be written. You just have to take a leap of faith in YOURSELF.

    CLICK HERE TO LEARN WESLEY'S METHOD

    VastaaPoista